Kampin metroasema -kollaasi
Helsingin keskustassa sijaitsevalta Kampin metroasemalta pääsee yhä uutuuttaan loistavaan monikerroksiseen Kampin kauppakeskukseen tai kaukoliikenteen bussilaitureille.
Helsingin keskustassa sijaitsevalta Kampin metroasemalta pääsee yhä uutuuttaan loistavaan monikerroksiseen Kampin kauppakeskukseen tai kaukoliikenteen bussilaitureille.
Käydessäni tutustumassa Alanya markettiin, huomasin, että lihan ystäville oli tarjontaa, mutta kasvistuotteiden puute oli hälyttävä.
Videolla kävellään läpi Helsingin keskustan ja uuden Kaisan tunnelin, nähdään mielenosoitus sekä Amos Rex -taidenäyttelyä, jonka pääosassa kohtu
Etelä-Goasta löytyy näinkin kauniita maisemia. Klikkaamalla kuvaa näet videon Etelä-Goan uimarannoista.
En tiedä, mitä ihmettä tänä päivänä kirjallisuudessa oikein tapahtuu, kun tämäkin teos toi lopulta vedet silmiini – se tapahtui sivun 271 lopussa – mutta suosittelisin silti kyseistä Mila Teräksen kirjoittamaa teosta jokaiselle kuvataiteilijan urasta haaveilevalle.
Minulla oli ilo osallistua Switzerland Tourismin järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin Sveitsiä sekä sen nähtävyyksiä – lue lisää –
Lempikasvisravintolani on koronan vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa ja hakee joukkorahoituksella tukea jatkoonsa. Tässä 5 syytä lukea (ja hankkia) teos Silvoplee – Elinvoimaa kasvisruoasta –
Matkaopas Helsinkiin: http://bit.ly/HelsinkiTrip