Samankaltaiset artikkelit
Lion – 2016; Elokuva-arvio
On mielenkiintoista tietää, mitä ajatuksia ottolapsen päässä mahtaa niin lapsena kuin aikuisena liikkua, mutta elokuvan Lion kohdalla joudut itkemään vähintään koko elokuvan ensimmäisen puoliskon ajan tämän tietääksesi, sillä elokuva esittelee eksyneen lapsen kokemuksia ja vastoinkäymisiä sen verran kauhistuttavalla tavalla ja sydäntäriipaisevasti.
Monumentit Ranskassa ja Intiassa: Riemukaari ja Indiagate
Lisää Demo Exhibition -teoksia täällä!
Shah Rukh Khan -ensi-ilta Fan Suomeen ensi viikonloppuna
Tällä viikolla maailmanlaajuisen ensi-iltansa saava Shah Rukh Khan -elokuva Fan nähdään siis myös Suomessa.
Ensi-illasta pääsevät nauttimaan ensiksi tamperelaiset
Bollywood-elokuvan pyöriessä Tampereella koko ensi viikonlopun –
Ranveer Singhin elokuvat ja musiikki hänen elokuvistaan
Niinkuin kirjoitin näyttelijästä Ranveer Singh vuonna 2015, on tämän vuonna 1985 syntyneen hurmurin sanottu olevan Bollywoodin seuraava Shah Rukh Khan.
Niin tai näin, löydät ohesta listan Ranveerin tähänastisista elokuvista, ja elokuvaohjaajien nimilinkit johtavat puolestaan itse elokuviin ja niiden trailereihin.
Suojattu: Valokuvanäyttely Intiasta ja Agrasta
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
360-asteen video Goan Cabo de Rama -linnoituksesta, 2000-luvun tapaan
Matka tälle nähtävyydelle vie lähes koko päivän ja tie on mutkikas. Eksymisen vaarakin on olemassa.
Näkymät tältä kukkulalta merelle päin ovat kuitenkin palkitsevat.