Berliinin matkavinkkejä ja -kokemuksia

(Päivitetty 6/2019)


Matkustin ensi kerran Berliiniin vuonna 2015 ja tykästyin sikäläiseen Tegelin lentokenttään, josta matkaa oli helppo jatkaa eteenpäin julkisilla kulkuneuvoilla. 
Lentokentän ulkopuolelta lähtevä keltainen TXL-bussi vei näppärästi ja huokeasti Berliinin keskustaan. Matkalipun voi ostaa lippuautomaatista lentokentän uloskäynnin vierestä ja lipun validointi eli leimaus tapahtui sen viereisellä automaatilla. TXL-bussin pysäkki oli puolestaan vain 25 metrin päässä.


Branderburg Gate Berliinissä ei nähtävyytenä säväyttänyt minua, mutta sen ympärillä pyöri yhtä sun toista värikästä turistinviejää.

Branderburg Gaten lähellä sijaitseva Valtiopäivätalo (Reichstag building) oli ilmainen ja arkkitehtonisesti vaikuttava nähtävyys, johon kyllä kannatti tutustua. Turvatoimet olivat tiukat tämän pyöreän lasiseinäisen rakennuksen ympärillä ja käyntivuoron Valtiopäivätaloon sai vasta seuraavalle päivälle. Käyntivuoroa varattaessa piti mukana olla kuvallinen henkilötodistus.

Valtiopäivätalo, Berliini


Holokaustin muistopaikka sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä edellämainituista nähtävyyksistä ja voisin suositella sitä historiasta kiinnostuneille matkaajille, samoin kuin valokuvaajillekin. Muistopaikka oli vaikuttava, mutta veti samalla myös vakavaksi. Sen ohi tuli kuljettua kerran jos toisenkin, sillä niin keskeisellä paikalla se Berliinissä oli, kun majoituin Potsdamer Platzilla. Holokaustin muistopaikkaa vastapäätä oli suuri ja mukava vehreä puisto.

Toinen vastaavanlainen mutta vielä vakavamielisempi nähtävyys Berliinissä oli Topographie Des Terrors. Se varmasti vetää mielen mustaksi.

Branderburg Gate

Holokaustin muistomerkki Berliinissä



Topographie Des Terrors


Kävin Berliinin Museosaarella tutustumassa Pergamon-museoon, josta olin etukäteen lukenut paljon positiivisia arvosteluja. Itselleni kyseinen museokäynti oli kuitenkin pienoinen pettymys, sillä mielestäni museo tarjosi uusia elämyksiä vain ihmiselle, jolla itä on aiemmin tuntematon. Näin ainakin vuonna 2015.





Pergamon museon näyttelyä

Neues-museo Berliinin Museosaarella tarjosi sitä vastoin varsin mielenkiintoisen ja kaikenkattavan näyttelyn ihmiskunnan historiasta. Käynti kyseisessä museossa olisi inspiroiva ja suositeltava jopa ilman sitä kuuluisaa Nefertitin päätä, jota ei muuten saanut valokuvata.

Neues museo Berliinissä








Näyttelyä Neues-museossa


Soitinmuseo oli oiva valinta musiikin ystäville, ja huomasin viihtyväni siellä erityisesti Berliinin helteiden aikaan. Ilman lämpötila ja kosteus oli säädetty sopiviksi jopa 1700-luvulla rakennetuille soittimille. Lähes hiuskamman kokoiset viulut tarjosivat myös huumoria museovieraalle.

Soitinmuseo, Berliini


Checkpoint Charlie tarjosi puolestaan pienen palan historiaa, joka oli kaupallistettu hyvin tämän päivän tarpeisiin. Paikkaa käytettiin selfiekuvien ottamiseen yhdessä historiallisten "amerikkalaissotilaiden" kanssa. Käymisen arvoinen paikka kyllä, varsinkin jos valokuvaus inspiroi.
Lisäksi viereisessä rakennuksessa oli vanha kunnon Mc Donald's, jossa saattoi haukata hampurilaisen kera historian havinan.


Checkpoint Charlie

Berliinin eläintarha mahdollisti helpon pääsyn viidakkotunnelmiin. Kaikki apinat, kirahvit, elefantit sun muut ovat vain taksimatkan päässä Berliinin keskustassa pilvenpiirtäjä taustanaan. Eläintarha on erittäin mainio kohde erityisesti pienten lasten kanssa matkustaville perheille. Myös julkinen liikenne kulkee eläintarhan vierestä.






Virtahepoja Berliinin eläintarhassa

Berliinin tv-torni (Fernsehturm) ja Panoramapunkt tarjoavat molemmat erinomaisen näkymän yli Berliinin kaupungin, Valtiopäivätalon lisäksi. Valtiopäivätalo tarjoaa myös ilmaisen esittelyn ympärillä näkyviin rakennuksiin. Panoramapunkt sijaitsee Potsdamer Platzilla ja melkein sen vieressä sijaitsee Sony Center, jossa on paljon nähtävää elokuvien ystäville, ravintoloiden ja parin museon lisäksi, mutta aurinkoisena iltana Sony Centerin arkkitehtuuri on jo itsessään syy käväistä paikan päällä.

Hyviä ostosmahdollisuuksia tuliaisille tarjoaa puolestaan esimerkiksi suuri tavaratalo KaDeWe ja Berliinin taidetorilta (Art Market) museosaaren liepeiltä voi löytää kiehtovia uniikkeja harvinaisuuksia ihan lompakolle sopivaan hintaan.

Berlin Mall Potsdamer Platzilla on puolestaan suuri ja ihku tavaratalo brändituotteiden ystäville ja East Side Mall -tavaratalosta East Side Galleryn liepeiltä löytää luomutuotteiden ystävä oman paratiisinsa.






Näkymä Panoramapunktista yli Berliinin


Entä kannattaako kuuluisaan East Side Galleryyn asti kävellä, se kun ei sijaitse ihan keskustassa? Vastaus on kyllä, varsinkin jos on aurinkoinen sää, sillä matkan varrella voi myös seurata sitä, kuinka maisemat ja rakennukset muuttuvat tyylillisesti. Berliinin muuria on toki sijoiteltu pieninä paloina ympäri Berliinin, mutta East Side Gallery tarjoaa pitkän pätkän muuria koristeltuna graffitein ym. seinätaideteoksin. Ja kun tarpeeksi pitkälle muurin vierustaa kävelee, löytää myös sen kuuluisan suudelman.


Berliinin muuria vuonna 2019



Lue tämä artikkeli sekä muuta lisää Berliinistä englanniksi indivue.comissa.
Tutustu myös muuhun Eurooppaan Indivuen Matkaopus -teoksen avulla!


2 kommenttia:

Annemaria/Samppanjaa muovimukista kirjoitti...

Mua nauratti sun jutussa tuo kokemus Pergamon museosta. Muistan itse aikoinaan, että parin päivän Berliini reissulla oli aikaa käydä vain yhdessä museossa. Ja kaikki Berliinissä käyneet tietävät, että museopuolella tarjontaa piisaa. Mietin pitkään ja valitsin suositusten perusteella myös, ikävä kyllä, tuon Pergamon museon. Enää en muista museosta yhtään mitään muuta kuin sen, että se oli pettymys :)

INDIVUE kirjoitti...

Eih! :))