Matkamessut 2019 - piilotettuja aarteita sekä maistuvaa matkaa

(Mainos: Postaus on tehty vastineeksi bloggaajapassista Matkamessuille)


Palasin viikonloppuna Intiasta ja koska kyseessä oli loma, jaksoin sunnuntaina vielä hyvin lähteä Matkamessuille Helsinkiin. Jetlagihan on rankempi Intiaan päin matkustettaessa.

Matkamessut toivat Messukeskukseen lähes tuhat matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä tarjoten ajankohtaisia ilmiöitä, kohdevinkkejä ja puheenvuoroja alan vaikuttajilta. Tänä vuonna 2019 Matkamessujen pääteemana oli Hidden Treasures eli matkailun tuntemattomat helmet. Uusina kohteina nähtiin Angola, Iran, Arabiemiraattien Sharjah ja Turks- ja Caicossaaret. Messuilla oli yhteensä 940 näytteilleasettajaa ja 86 kohdetta.
Lisäksi uutuutena nähtiin ruokaan ja juomaan keskittyvä Tasty Travel -alue.

Ohessa valokuvatunnelmia sunnuntailta Helsingin Messukeskuksesta. -

Matkamessuilla ei ollut tungosta enää sunnuntaina, ja se teki messukokemuksesta miellyttävän 


Incredible India yllätti edustamalla värikylläistä Intiaa valkoisella aluksellaan

Jos alkaa kiipeillä seinille, on hyvä lähteä matkalle


Matkamessuilla nähtiin lukuisia tanssiesityksiä eri maista


Matka 2019 -messujen toteuttaman Matkailututkimuksen mukaan suomalaisia kiinnostaa matkoillaan erityisesti paikallisen kulttuurin ja arjen kokeminen hotellialueilla pysymisen sijaan. Myös paikalliset putiikit kiinnostavat enemmän kuin suuret ostoskeskukset tai hotellien ostosmahdollisuudet. Vastaajista 62% kertoi suuntaavansa mieluummin vähemmän tunnettuihin kohteisiin kuin suosittuihin turistikohteisiin ja 75% vastaajista kertoi syövänsä mieluummin katukeittiöissä kuin suurissa ravintoloissa. 

Matkailututkimuksen mukaan suomalaiset hakevat matkoiltaan ensisijaisesti lepoa ja rentoutumista ja yli 60% vastanneista suosii yli viikon mittaisia matkoja.
Tutkimus kertoo lisäksi, että suomalainen on matkallaan vastuullinen ja noudattaa paikallisen kulttuurin tapoja ja ohjeita. Useimmat suosivat paikallisia palveluntarjoajia ja matkustavat kiireisimmän sesongin ulkopuolella vähentäen näin kohteen kuormitusta.

Suomalaisten matkustuspäätöksiin ja matkustusinspiraatioon vaikuttivat eniten ystävien tai tuttavien matkustuskokemukset ja kaikista vastaajista kolmannes sai matkustusinspiraationsa sosiaalisen median kanavissa näkemästään sisällöstä, kuten Instagram-kuvista, blogeista tai YouTube-videoista.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS ja siihen vastasi 1236 henkilöä joulukuussa 2018.



Thaimaan osastolla Thai-kaiverruksen live-esitys hurmasi katsojansa


Thai-kaiverrus melonissa: Amazing Thailand

Thai-kaiverrettuja ruusuja

Thai-kaiverruksen työvälineitä


Toffeeta Tasty Travel -alueella

Toffeeta gluteenittomasti ja ilman säilöntäaineita!




Meze-annoksia Matkamessuilla


Meze-annos kera hummuksen, valkosipulitäytteisten oliivien, viininlehtikääryleiden, täytetyiden paprikoiden, paistetun halloumijuuston, pitaleivän, fenkolin ja fetajuuston -


Hummus, halloumi, feta ja täytetyt paprikat olivat hintansa väärti






Matkamessuilla 2019 mukanaolleet maat

- Albania
- Algeria
- Angola
- Armenia
- Australia
- Bahama
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Costa Rica
- Dominikaaninen tasavalta
- Egypti
- Etelä-Afrikka
- Georgia
- Ghana
- Indonesia
Intia
- Iranin islamilainen tasavalta
- Irlanti
- Islanti
- Israel
- Italia
- Itävalta
- Japani
- Jordan
- Kanada
- Kazakstan
- Kenia
- Kiina
- Kolumbia
- Korean tasavalta
- Kreikka
- Kroatia
- Kuuba
- Kypros
- Latvia
- Liettua
- Madagaskar
- Malawi
- Malediivit
- Malesia
- Malta
- Marokko
- Meksiko
- Moldovan tasavalta
- Mosambik
- Namibia
- Nepal
- Nicaragua
Norja
- Panama
- Peru
- Portugali
- Puola
- Qatar
- Romania
- Ruanda
Saksa
- Seychellit
- Slovakia
- Slovenia
- Sri Lanka
- St. Helena
Suomi
- Swazimaa
- Sveitsi
- Tansania
Tanska
- Thaimaa
- Tsekin tasavalta
- Tunisia
- Turkki
- Turkmenistan
- Turks- ja Caicossaaret
- Uganda
- Unkari
- Uruguay
- Uzbekistan
- Valko-Venäjä
- Venäjän federaatio
- Vietnam
Viro
- Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Yhdysvallat


Löydät oheisista linkeistä lisätietoa, jos Indivue on käynyt kuvaamassa kyseisiä maita viimeisten 13 blogivuoden aikana!

Tänä talvena ja keväänä Indivue bloggaa lisää juttua mm. Etelä-Goasta, joka asettuu helposti otsikoiden Hidden Treasures - matkailun tuntemattomat helmet - sekä Tasty Travels alle - tilaa blogi ja seuraa somessa!

Kuvia viime vuoden Matkamessuilta löydät täältä.



Ei kommentteja: