Luvun alla teos Sakari Kukko - Kaiken maailman pelimanni (Kust. LIKE)

(Mainos: Kirja-arvio tehty vastineeksi arvostelukappaleesta, jonka antoi LIKE-kustannus. Apple affiliate-linkit merkitty * tähdellä.)


Sakari Kukko - Kaiken maailman pelimanni


Vuosituhannen vaihteessa, kun suunnittelin ensimmäistä Intian matkaani, ei tietoa Intiasta ollut juurikaan saatavilla. Yksi harvoista elossa olevista ihmisistä, joiden tiesin Intiassa käyneen, ja joka myös henkilökohtaisesti rohkaisi minua sinne lähtemään, oli muusikko Sakari Kukko.

Viime vuonna 2017 ilmestyi multi-instrumentalisti Sakari Kukosta elämäkerta, jonka oli toimittanut Elina Saksala. Elämäkerta oli nimeltään Sakari Kukko - Kaiken maailman pelimanni, ja tuo kirja paljasti mm. sen, että Sakari Kukko oli käynyt Intiassa jo ennen syntymääni.

Matka Intiaan oli tuolloin 1970-luvulla tapahtunut junalla ja bussilla. Ensin junalla Moskovan kautta Teheraniin, jossa sitten oli vaihdettu bussiin ja kuljettu Afhganistanin Kandaharin ja Pakistanin Lahoren kautta Intian Amritsariin ja sieltä edelleen Delhiin.

Sakarin matkaseurueessa oli tällöin ollut muitakin suomalaisia miehiä, kuten Martti Anttila, jonka näyttelystä kerroin blogipostauksessa vuonna 2011
Delhissä ollessaan Sakarin kerrotaan mm. täydentäneen soitinvalikoimaansa muutamilla huiluilla ja päätyneen kuuluisan Dagar Brothersin yksityiskonserttiin.
Hänen sanotaan kirjoittaneen päiväkirjaansa tuolloin, että ”esiintyjien intro kesti enemmän kuin yhden suuren nauhan verran ja onnistuin näin ollen nauhoittamaan vain osan konsertista.”

Apple Music -palvelun avulla myös sinä pääset nyt kuulemaan edellämainitun Dagar Brothersin esittämää intialaista klassista dhrupad-laulumusiikkia -





Kirja Kaiken maailman pelimanni kertoo Sakari Kukon käyneen Intian matkallaan 1970-luvulla Delhin ja Amritsarin lisäksi myös Agrassa, Varanasissa, Rishikeshissä ja Kalkutassa, joista kirja kertoo hieman lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia. 

Kalkuttavisitiin yhteydessä Sakke mainitsee mm. maineikkaan Calcutta Youth Choirin konsertin. Voit kuulla musiikkia Calcutta Youth Choir -kokoonpanolta seuraavassa:




Sakari Kukon elämäkerta kertoo siis Saken reissuista ympäri maailman sekä muiden maiden musiikkikulttuureista monen vuosikymmenen ajalta - se kertoo myös Sakari Kukon ja hänen yhtyeensä Piirpauken keikoista Intian Chennaissa ja Bangaloressa vuodenvaihteen 2004-2005 tienoilla, jolloin tsunami ravisteli Intian itärannikkoa. Yllättäen myös muitakin suomalaisia muusikoita oli tällöin ollut Chennaissa, kuten Hämeenniemi ja Salokoski - kertoo kirja.

Vuotta myöhemminhän myös Intian länsirannikolla kuultiin Piirpaukea, ei tosin livenä, kertoi blogipostaus vuonna 2005: Suomi Goassa mainetta niittämässä.



Sakari Kukko ja Elisa Saksala Helsingin Kirjamessuilla 2017. Valokuva Noora Saarinen.
Sakari Kukko ja Elisa Saksala Helsingin Kirjamessuilla 2017.
Valokuva Noora Saarinen.



Luvun alla ollut Elina Saksalan toimittama teos Kaiken maailman pelimanni, joka kertoo Suomen parhaimpiin kuuluvasta muusikosta, oli odotettu ja tervetullut lukukokemus, ja kirja parani loppuaan kohden.

Kirjassa oli kattava luettelo Sakari Kukon levytyshistoriasta niin yhdessä Piirpauken kanssa kuin soolonakin. Lisäksi myös vierailut muiden artistien ja yhtyeitten äänitteillä löytyivät kätevästi.

Tunnetuin Sakari Kukon saksofonisooloista lienee löytyy yhtyeen Kingston Wall albumilta II kappaleesta Shine On Me.






Kyseinen * Kingston Wall II -albumi löytyi kokonaisuudessaan Apple Music -palvelusta,
samoin kuin Sakari Kukon albumeista esimerkiksi * Kirkastus, jonka mukaviin maailmanmusiikkitunnelmiin on tämä artikkeli mukava päättää - 
Kuuntele seuraavasta, miten soi Kaiken maailman pelimanni!






Ei kommentteja: