Taidekollaasikuvat Helsingin metroasemista

Helsingin metroasemat Ruoholahdesta Vuosaareen

Viime keväänä 2017 valokuvasin kaikki Helsingin metroasemat, lännestä itään, Ruoholahdesta Vuosaareen, ja tein kuvista kollaasit, jotka julkaisin tässä blogissa aiemmin tänä vuonna.

Sivuseikkana mainittakoon, että tuo valokuvaaminen oli yllättävän vaikea tehtävä, sillä suurin osa ohikulkijoista katsoi minua, kuin olisin ollut vain selfieitä ottamassa, keskellä tyhjiä metroaseman seiniä.

Mutta, kuten useat lukijoista tietävät, Helsingissä on yhteensä 17 metroasemaa kesän 2017 loppuun mennessä. Tässä artikkelissa keskitymme kuitenkin vain 14:ään niistä, metroasemiin Ruoholahdesta Vuosaareen, jolloin puuttumaan jäävät Myllypuro, Kontula ja Mellunmäki.
Tiedoksi kuitenkin, siinä tapauksessa, että olet ensikertalainen ja matkalla kyseisessä kaupunginosassa asuvan tuttavasi luo, että voit vaihtaa metroa Itäkeskuksessa matkallasi kohti Mellunmäkeä.

Syy siihen, miksi valitsin juuri tämän linjan Ruoholahdesta Vuosaareen, on se, että pian pääset metrolla koko matkan Vuosaaresta naapurikaupunki Espooseen. Tämä artikkeli on siis myös tervetuliaistervehdys Espoolaisille, jotka tulevat tutustumaan Helsinkiin.

Valokuvakollaasi Helsingin metroasemista, Indivue NS2017

Joten tässä ne nyt ovat, valokuvakollaasien ja olellisien linkkien kera Helsingin metroradan varren pysäkit. Oheiset linkit vievät sinut suomenkielisiin esittelyihin, englanninkielisiin kaupunginosamatkavinkkeihin sekä alativaihtuviin Insta-kuvagallerioihin, tarjoten huikean kiinnostavan elämyksen niin Helsingin matkaa suunnittelevalle, kuin jo siellä joukkoliikennettä käyttävälle!

KAIKKI HELSINGIN METROASEMAT RUOHOLAHDESTA VUOSAAREEN

Helsingin metro alkaa Ruoholahdesta, joka sijaitsee kahden metropysäkin päässä Helsingin keskustasta länteen.

Voit lukea lisää Ruoholahdesta täällä ja katsoa myös kokoelman Instavalokuvia hashtagilla #Ruoholahti!

Kamppi sijaitsee noin puolen minuutin pituisen metromatkan päässä Helsingin keskustasta Rautatientorilta länteen.

Löydät matkavinkit Kamppiin täältä, ja näet kokoelman Instakuvia hashtagilla #Kamppi oheisessa linkissä!

Rautatientori sijaitsee Helsingin keskustassa. Löydät Rautatientorin esittelyn suomeksi  ja matkavinkkejä Helsinkiin oheisen linkin artikkelista.

Alativaihtuva instakuvakokoelma hashtagilla #Rautatientori löytyy edeltävästä linkistä!

Helsingin Yliopisto -nimistä metroasemaa kutsuttiin ennen Kaisaniemeksi, kaupunginosansa mukaan.
Löydät lisätietoa suomeksi sekä matkavinkit Kaisaniemeen täältä.

Kokoelma Instakuvia hashtagilla #Kaisaniemi löytyy puolestaan oheisesta linkistä.

Hakaniemen metroasema sijaitsee idän suunnassa parin metropysäkin päässä Helsingin keskustasta ja Rautatientorista.


Löydät matkavinkkejä Hakaniemeen tämän linkin artikkelista ja Instakuvakokoelman hashtagilla #Hakaniemi täältä.

Sörnäinen on viimeinen maanalainen metropysäkki matkalla Helsingin keskustasta itään.


Lue lisää Sörnäisistä oheisen linkin artikkelissa ja löydä alatimuuntuva Instagalleria hashtagilla #Sörnäinen täältä!

Kalasatama onkin sitten ensimmäinen maan pinnalle nouseva metroasema matkalla Itä-Helsinkiin, joko Vuosaareen tai Mellunmäkeen suuntaavalla metrojunalla.


Löydät Kalasataman menovinkkejä oheisen linkin artikkelista ja Instakuvakokoelma hashtagilla #Kalasatama avautuu tästä!

Kulosaari on rauhallinen metroasema viisi pysäkkiä itään Helsingin keskustasta ja Kulosaaressa sijaitsee useampi suurlähetystökin.


Löydät muutaman menovinkin Kulosaareen oheisesta linkistä ja Instakuvakokoelma hashtagilla #Kulosaari avautuu täältä!

Herttoniemen metroasema sijaitsee kuusi pysäkkiä itään Helsingin keskustasta ja viisi pysäkkiä Vuosaaren pääteasemasta.


Löydä menovinkit turistille Herttoniemeen oheisen linkin artikkelista ja Instakuvakokoelma hashtagilla #Herttoniemi on katsottavissa täällä!

Siilitie on valoisa ja ilmava lasiseinien ympäröimä metroasema Itä-Helsingissä.


Löydät aiemman INDIVUE-artikkelin Siilitiestä oheisesta linkistä ja alati vaihtuvan kokoelman Instakuvia hashtagilla #Siilitie löydät täältä.

Itäkeskus on viimeinen metroasema, jolle voit matkustaa millä tahansa metrolla Helsingin keskustasta.
Itäkeskuksen jälkeen suuntana on joko Vuosaari tai Mellunmäki, ja tämä artikkeli jatkaa Vuosaareen.


Aiempi artikkeli INDIVUEssa kertoo Itäkeskuksesta enemmän. Löydät sen oheisesta linkistä! Instakuvat hashtagilla #Itäkeskus löytyvät puolestaan täältä!

Puotila on ensimmäinen metropysäkki Itäkeskuksen jälkeen, kun suuntana on Vuosaari. Se on hiljainen ja rauhallinen kaupunginosa.


Lue lisää Puotilasta oheisen linkin artikkelista ja löydä kokoelma Instakuvia hashtagilla #Puotila täältä.

Rastilan metroasemalle saavut ylitettyäsi meren yli johtavan sillan matkalla Vuosaareen.
Metroaseman vierestä löytyy mainio uimaranta sekä Helsingin ainut leirintäalue.

Löydä Rastilan leirintäalue sekä muut menovinkit Rastilaan oheisesta artikkelista ja Instakuvat hashtagilla #Rastila löytyvät täältä.

Metroradan itäinen pääteasema on Vuosaari.
Vuosaaressa metron päätepysäkin tuntumassa sijaitsee Kauppakeskus Columbus ja kävelymatkan päästä löytyy Suomen parhaimpiin kuuluva uimaranta.


Aiempi artikkeli INDIVUEssa opastaa sinulle Vuosaaren menovinkit ja Instakuvat hashtagilla #Vuosaari voit katsoa täällä.

Vuosaarihan valittiin koko Suomen parhaimmaksi kaupunginosaksi vuonna 2017 ja se on yksi lisäsyy tutustua tähän merenläheiseen kaupunginosaan. Voit aloittaa tutustumisen vaikka katsomalla seuraavasta linkistä löytyvän videon Vuosaaren merenrannoista!

Voit lukea tämän yhden bloggaajan talkootyönä kasaaman artikkelin Helsingin metroasemista myös englanniksi: Helsinki metrostations from Ruoholahti to Vuosaari.

Suosittelemalla tätä artikkelia myös tuttavallesi kerrot vinkkejä yllättävän monelle suomalaiselle, joka ei ole koskaan matkustanut Helsingin metrolla, eikä täten tiedä, minne ihanuuksiin se matkaajan veisi!

Hyödyllisiä linkkejä:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *