Koko Intia kuvissa ja videoissa

Intia on valtava maa, joka koostuu 29 osavaltiosta ja 7 unionin alueesta.

Olen käynyt tähän mennessä n. 10 Intian osavaltiossa ja on kiehtovaa haaveilla matkustavansa ja kokevansa kaikki Intian osavaltiot ja valokuvaavansa ne.

Eikä tuo välttämättä ole täysin epärealistinen unelma tai pelkkää haihattelua, sillä tulinhan kuvanneeksi myös kaikki Goan uimarannatkin, kuten voit lukea oheisen linkin artikkelista,
vaikka kuvausproggis veikin vuosia, vaati uhrauksia, ja kysyi paljon kärsivällisyyttä.

Mutta koskapa jokaisessa Intian osavaltiossa käyminen tulisi viemään niin paljon aikaa ja rahaa,
ja vaatisi myös paljon rohkeutta ja järjestelyjä, päätin lottovoittoa odotellessani kerätä yhteen kuvakokoelmat kaikista Intian osavaltioista matkahaaveita siivittämään.

Allaolevista linkeistä löytyvät kuvat ovat siis ottaneet tai tehneet kaikki ne instagrammaajat,
jotka joko ovat Intiassa tai ovat käyneet siellä. Linkeistä aukeaa mielenkiintoinen visuaalinen matka Intiaan - joten nauti instaretkestä, joka on aina uudenlainen, ja varaudu myös odottamattomuuksiin!


Kaikki Intian osavaltiot ja unionin alueet



ja Bangalore, Karnatakan pääkaupunki

Hashtag #Bangalore ja #Karnataka Tourism

ja Panaji, Goan pääkaupunki

 Hashtag #Panaji

ja Mumbai, Maharashtran pääkaupunki

Hashtag #Mumbai


Henkilön INDIVUE (@indivues) jakama julkaisu

ja Gandhinagar, Gujaratin pääkaupunki

Hashtag #Gandhinagar, suurkaupunki #Ahmedabad ja #Gujarat tourism

ja Jaipur, Rajasthanin pääkaupunki

 Hashtag #Jaipur ja #Rajasthan Tourism

ja Chandigarh, Haryanan pääkaupunki

Hashtag #Faridabad, haryanalainen suurkaupunki

ja Chandigarh, Punjabin pääkaupunki

Hashtag #Ludhiana, punjabilainen suurkaupunki

ja Shimla, Himachal Pradeshin pääkaupunki

Hashtag #Shimla

ja Srinagar, Jammu ja Kashmirin pääkaupunki

 Hashtag #Srinagar

ja Kohima, Nagalandin pääkaupunki

Hashtag #Kohima

ja Dehradun, Uttarakhandin pääkaupunki

Hashtag #Dehradun

ja Lucknow, Uttar Pradeshin pääkaupunki

Hashtag #Uttar Pradesh Tourism

ja Bhopal, Madhya Pradeshin pääkaupunki

Hashtag #Indore

ja Hyderabad, Telangana pääkaupunki

Hashtag #Hyderabad

ja Hyderabad, Andra Pradeshin pääkaupunki

ja Chennai, Tamil Nadun pääkaupunki

Hashtag #Chennai

ja Thiruvanathapuram, Keralan pääkaupunki

Hashtag #Thiruvananthapuram ja suurkaupunki #Kochi

ja Bhupaneswar, Odishan pääkaupunki

ja Naya Raipur, Chattisgarhin pääkaupunki

Hashtag #NayaRaipur

ja Kolkata, West Bengalin pääkaupunki

Hashtag #Kolkata

ja Ranchi, Jharkhandin pääkaupunki

Hashtag #Ranchi

ja Patna, Biharin pääkaupunki

Hashtag #Patna

ja Gangtok, Sikkimin pääkaupunki

Hashtag #Gangtok

ja Dispur, Assamin pääkaupunki

Hashtag #Dispur

ja Shillong, Meghalayan pääkaupunki

ja Itanagar, Arunachal Pradeshin pääkaupunki

ja Imphal, Manipurin pääkaupunki

Hashtag #Imphal

ja Agartala, Tripuran pääkaupunki

Hashtag #Agartala

ja Aizawl, Mizoramin pääkaupunki

Hashtag #Aizawl

ja New Delhi, Intian pääkaupunki

Hashtag #NewDelhi

Kommentit