|

Jab Tak Hai Jaan Helsingissä

Kirjoitin alkuvuodesta intialaisista elokuvista, joiden ilmestymistä tänä vuonna 2012 erityisesti odotin. Yhdellä niistä ei vielä tuolloin ollut nimeä. Tiesimme vain, että kyseessä tulisi olemaan Shahrukh Khanin ja Katrina Kaifin ensikohtaaminen valkokankaalla. Alkusyksystä 2012 tiesimme jo elokuvan nimen Jab Tak Hai Jaan, (suom. Niin kauan kuin elän), ja ensi-illan ajankohdankin, mutta sitä emme osanneet arvata, ettei ohjaaja Yash Chopra itse pääsisi näkemään viimeisen elokuvansa ensi-iltaa, kohtalokkaaksi koituneen dengue-kuumeen vuoksi.

Lähes yhtä suuri yllätys, tosin paljon iloisempi sellainen, on se, kuten huhu kertoo, että Suomessakin päästään näkemään samainen Jab Tak Hai Jaan, joka vasta toissapäivänä sai Intiassa ensi-iltansa, jo ensi viikonloppuna elokuvateatteri Orionissa Helsingissä, englanniksi tekstitettynä.
Elokuvan juoni vaikuttaa kaikkinensa mielenkiintoiselta, itseasiassa paremmalta kuin tv-mainokset antavat ymmärtää, ja yleinen arvosana elokuvalle Intiassa näyttää olevan 3,5 tähteä.
Joten käykääpä katsomassa ensi viikonloppuna, kun valkokangas hemmottelee Helsinkiläisiä!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *