|

Mitä Bollywood-elokuvaensi-iltoja on luvassa vuodelle 2012?

Jos jotain elokuvaa odotan vuodelta 2012, niin Katrina Kaifin ja Salman Khanin yhteistä elokuvaa Ek Tha Tiger, kuten myös Katrina Kaifin ja Shah Rukh Khanin yhdessä tähdittämää elokuvaa, jonka ohjaa Yash Chopra. Veer-Zaara, hänen edellinen ohjauksensa, oli huikea elämys.

Vuonna 2012 Kareena Kapoor tulee tähdittämään elokuvia oikein urakalla, ja mielenkiintoisin niistä on Madhur Bhandarkarin ohjaama Heroine. Huhu kertoo, että juuri äitiyslomalla olevan Aishwarya Rai-Bachchanin oli alun perin tarkoitus olla tuon elokuvan pääosassa. Muita Kareenan elokuvia on tulossa Talaash yhdessä Aamir Khanin kanssa, Ek Main Aur Ek Tu yhdessä Imran Khanin kanssa ja Agent Vinod yhdessä Saif Ali Khanin kanssa. Aishwarya ei muuten ole aikeissa jättäytyä kotiäidiksi, vaan aikoo jatkaa näyttelijänuraansa.

Comebackin tekee myös tänä vuonna kahden lapsen äiti Karisma Kapoor, elokuvassa Dangerous Ishq. John Abraham nähdään elokuvassa Housefull 2, joka on jatko-osa mainiolle Housefull-komedialle. Akshay Kumar tähdittää myöskin kyseistä elokuvaa, samoin Riteish Desmukh.

Akshaylta on tulossa myös toinen elokuva, Shirish Kunderin ohjaama Joker. Lisäksi hänet nähdään elokuvassa Khiladi 786 – Made in Punjab. John Abraham puolestaan tähdittää myös elokuvaa Race 2, yhdessä oscar-voittaja Anil Kapoorin kanssa.

Priyanka Chopra urakoi tänä vuonna kolmessa elokuvassa. Mielenkiintoisin näistä on Agneepath, joka on uusi versio Amitabh Bachchanin tähdittämästä mainiosta samannimisestä elokuvasta vuodelta 1990. Amitabhin sijaan vuonna 2012 Agneepath-elokuvaa tähdittää Hritrik Roshan. Muina Priyankan tähdittäminä elokuvina tulevat Teri Meri Kahaani, jonka ohjaa Kunal Kohli, sekä Barfi, Anurag Basun ohjaamana.


Erittäin lupaavalta siis näyttää tuleva vuosi 2012 intialaisessa elokuvassa. Ja tämähän oli vasta maistiainen siitä kaikesta.
Lue lisää intialaisista elokuvista ja Bollywoodista Indivuesta!

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

  1. Heips!Löysin blogisi ihan vasta muutama päivä sitten ja nyt ennätin selata pidemmällekin. Kiitos ihanista tarinoista ja kuvista.Kävin helmikuussa Panjimissa katsomassa Agneepathin ja olikin hieno kokemus. Ensimmäinen leffareissu Goassa ja eikä varmaankaan jää viimeiseksi <3

  2. Hei Pauliina! Mainiota, että olet päässyt hemmottelemaan itseäsi talvisaikana Goaan – Kummasti se piristää! Ja Panjimissa juurikin sijaitsee Goan paras leffateatteri. Ainoana miinuksena länsimaiselle on tekstityksen uupuminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *