Matkaopas Goaan




Huomasin tuossa kirjastossa käydessäni, että ensimmäinen kunnon suomenkielinen matkaopas Goaan on tänä vuonna 2011 ilmestynyt.
Kauan sitä on saanut odottaakin - Senhän joutui melkein itse kirjoittamaan.
Tarkistin pikapikaa, ettei oppaassa ole samoja virheitä, kuin mitä olen itse löytänyt mm. Lonely Planetin matkaoppaasta, joka esim. mainosti ainakin vuoden 2003 Goa-oppaassaan ja vuoden 2005 Intia-oppaassaan Goan Margaossa sijaitsevaa La Flor -hotellia hiljaiseksi.
Kyseinen hotellihan sijaitsi aivan junaradan vieressä ja koko huone oli kuin maanjäristyksen kourissa viidentoista minuutin välein, kun juna pyyhälsi ohi. Siinä huoneessa ei todellakaan ollut hiljaista eikä siinä liiemmin nukuttu. 

Tässä uudessa suomenkielisessä oppaassa ei kyseistä hotellia onneksi mainittu. 
Silti, kirjaimellisesti, tämäkin matkaopas mainosti Goan Bogmalo Beach Resort:tia rumana, 
aivan kuten Lonely Planet teki aikoinaan, vaikkei se minun mielestäni ole vieläkään tarpeellista. Ehdottomasti suosittelen kyseistä hotellia kokeilemaan, jos vain rahat riittävät, sillä se on mukavan eristyksissä ja rauhallisella paikalla Bogmalo Beachilla.
Mainitsemani suomenkielinen matkaopas oli selkeästi tarkoitettu eritoten suomalaisille Goan pakettimatkailijoille, ja olikin riittävä siihen tarkoitukseen, mutta omatoimimatkailijoille suosittelen yhä esimerkiksi kattavampaa Lonely Planetin Goa-opasta, joka on saatavilla englanniksi.
Jonkinlaisena inspiroivana matkaoppaana Goaan voinee pitää myös tätä suomeksi kirjoittamaani blogiartikkeliketjua, jota suosittelen seuraamaan: http://indivue.blogspot.com/search/label/Goa


Päivitys 2/2019:



Matkaopas Goaan vuonna 2019


Nyt voit lukea blogiartikkelit Goasta, 14 vuoden ajalta, uudessa osoitteessa: https://www.indivue.fi/search/label/Goa

Löydä yli 200 artikkelia Goasta, Goan uimarannoista, nähtävyyksistä ja menovinkeistä sekä matkakokemuksia. Löydät myös autenttisia valokuvia ja videoita Goasta Indivuen kuvaamina.


Löydät tuon kaiken helposti INDIVUEn teoksesta Matkaopus Goaan,
joka sisältää mm. 



Artikkeli Goan kaikista uimarannoista esittelee rannat lyhyesti järjestyksessä pohjoisesta etelään ja linkeistä löydät lisätietoa.

Artikkeli Goan pääkaupungin Panjimin parhaimmista nähtävyyksistä paljastaa nähtävyyksien lisäksi myös parhaimmat ravintolat ja hotellit.

Artikkeli Goan uimarantojen turvallisuudesta kertoo, miksi monet Goan rannoista ovat tätä nykyä turvallisempia turisteille.

Junamatka Goasta Delhiin kesti 2,5 päivää vuonna 2006. Saman verran lienee kuluu aikaa yhä vuonna 2019. 

Artikkeli taksin hinnoista Goassa kertoo tuoreet taksin hinnat lentokentältä muualle Goaan.
Hinnat ovat kalliimmat kuin Delhissä.

Artikkelin kaikista Goan rannoista on kuvannut ja koostanut INDIVUE 
ja sen tarkoitus on helpottaa matkustamistasi Goalle ja Goalla. Löydät esittelyt kaikista Goan rannoista suomeksi sekä lisäksi linkit englanninkielisiin matkaoppaisiin kullekin Goan rannalle.



Artikkeli kertoo matkakokemuksia Goasta, ts. millainen on ensi kerta Goassa reppumatkailijalle. Sisältää myös paljon matkavinkkejä kanssakulkijoille.


Artikkeli Matkakokemuksia Goasta sisältää myös pienen varoituksen sanan matkaajalle.

”...Siinä missä blogikirjoitukseni näyttävät vain ylistävän Goaa ja Intiaa,
on silti hyvä pitää jalat maassa, kun lentokone on laskeutunut...”



Löydät linkistä indivuen bloggaamia valokuvia Goasta kymmenen vuoden ajalta kerättynä yhdeksi Pinterest-galleriaksi.


Artikkeli Hyvistä Goassa kuvatuista Bollywood-elokuvista kertoo esimerkiksi siitä, miltä Goan rannat näyttivät 2000-luvun puolivälissä sekä kymmenen vuotta sen jälkeen, tai mitkä ovat hyviä Goassa kuvattuja elokuvia.









Matkaopus Goaan kääntyy myös englanniksi ja voit lukea sen sivulla Travel Opus to Goa!

Tutustu myös Indivuen teoksiin Matkaopus Intiaan, englanniksi Travel Opus to India,
ja Matkaopus Bollywoodiin, englanniksi Travel Opus to Bollywood!

Huom. Muista aina tarkistaa uusimmat matkustustiedotteet esim. suurlähetystön sivuilta!

Kommentit