Dokumentteja Intiasta

Vinkkinä, että YLE:n Kolmas Ulottuvuus tarjoaa Intia-dokumentteja:
Kolmasulottuvuus.fi-sivusto aukesi juuri muutama päivä sitten tarjotakseen laatudokkareita Suomen ulkopuolelta ja luodakseen realistisempaa kuvaa suomalaisille esimerkiksi juuri Intiasta. Osin sama syy, minkä vuoksi tämäkin blogi aikoinaan alkoi vuonna 2005, siis sen lisäksi, ettei Facebookia ollut silloin vielä olemassa.

Katsokaa esim. Kolmannen Ulottuvuuden Lakshmi ja minä -dokkari. –
Silloin vuonna 2005 en ehtinyt blogata ja kertoa esim. kotiapulaisestani, jonka tuo dokkari tuo elävästi mieleen. Kotiapulaiseni oli ahkera ja suloinen, aina hymyilevä perheenäiti, joka siivosi usean asunnon ja hotellin viikossa, mutta sai kovasta työstään huolimatta aivan käsittämättömän pientä palkkaa, jolla joutui elättämään koko perheensä, hänen miehensä ollessa työtön ja juoppo.
En ole nähnyt tuota naista sen koommin, mutta toivon, että tavaralahjoitukseni tavoitti hänet. Olettaen tietysti, että hänelle olisi siitä ollut hyötyä.
Etsintäkuulutan tässä samalla kaikki projektit, joiden tarkoituksena on parantaa naisen asemaa Intiassa, kuten Plan India.
Jos tiedät jonkin projektin, vinkkaapa linkillä vaikka kommentteihin.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *